Jännitys.
Tuleeko kukaan?
Entä jos joku tulee?
Tuleekohan vielä joku muu?
Vieläkö baari on kauan avoinna?
Näitä kuului eilen usein.
Ja luultavasti näitä kuuluu myös tänään.
Jännitys asui eilen meidän pienten tyttöjen vatsassa,
siellä se jännitys kutitti ja aiheutti pientä levottomuutta:)
Äitiäkin jännittää. Milloin mikäkin.
Ja stressaan milloin mistäkin.
Mitä enemmän asioita mietin, sen enemmän niitä murehdin ja kun tavallisesti ihmiset miettimällä saavat asioilleen ratkaisun, niin minäpä saan vaan liudan uusia ongelmia.
Aiemmin, ennen viittä lasta, sain tilaa ajatuksille lenkillä. Siellä syntyivät villeimmät ideat ja parhaat ratkaisut.
Nyt kun aika ei riitä lenkeille, tuntuu kun olisi jotenkin umpikujassa ajatuksien kanssa.
Mutta, onneksi löytyi paikka, jossa ajatukset saa ojennukseen:)
Tässä samaisessa paikassa aika pysähtyy, sillä paikalla tuntuu olevan oma tarinansa.
Ei, ei se paikka ole merenranta(vaikka tykkään siellä kuvata), eikä metsä(rauhoittava sekin).
Eikä koti;)
Se on terapiatupani eli PalloPutiikki.
Vai mitä tuumit?:)
